Fight Festival 32

Pikainen päivitys pitkän tauon jälkeen. Viikonlopun kohokohta oli eilinen Fight Festival tapahtuma, jossa tositoimiin pääsi omiakin kavereita. Ilta oli täynnä vauhtia, jännitystä ja tiukkoja tilanteita. Oli ihan erilaista seurata vapaaottelumatseja taas vähän viisaampana ja jopa osan tekniikoista nimet tietäen.

Huomenna on luvassa jännitystä omissa treeneissä, lähden nimittäin vierailulle ystävieni luokse ja treeni kuuluu myös ensi viikon ohjelmaan! Jännä päästä uusiin maisemiin muutenkin. Voi olla ettei päivityksiä vähään aikaan tule, mutta nauttikaahan kaikki syksyisestä viikosta! Nyt valmistaudun tulevaan viikkoon kunnon yöunilla!

368 päivää myöhemmin

Helmikuu-12,
olka teipattuna

Tästä päivityksestä saatte kiittää naapuriani, joka popittaa hoppia niin ettei tenttiin lukeminen minulta onnistu. Siispä jätin imelät rakkauslaulut olohuoneen strereoihin soimaan vähän turhan kovaäänisesti ja suljin makuuhuoneen oven perässäni ja tulin tänne popitusta pakoon. Itse kuulen tällä hetkellä oman musiikkini sopivalla äänenvoimakkuudella ja säästyn bassotärinöiltä, ja sain siis hyvän syyn olla lukematta, eli eipä auta valittaa olosuhteita.

Tänään oli kaikin puolin mukava sunnuntai. Kahvakuulailin aamusta ja sain lisätä leuanvetoennätykseeni yhden toiston vaikka se aikamoisen ähinän ja sätkimisen vaati. Leuanveto suorituksena muistuttaa minua ikuisesti siitä miten hyvin olkapääni on parantunut vuoden takaisesta vammautumisestani.

Reilu vuosi sitten oli harmaa ja sumuinen aamu. Myös ilta sujui sumuisesti kirurgin vastaanotolle pääsyä odotellen. Kipu oli kovempi kuin mitä osaan selittää. Kipu minun tapauksessani oli kuitenkin hyvä asia koska jo se kertoi, että nivelside ei ole kokonaan repeytynyt eli selvisin vähällä ja leikkauksetta. Kipu kuitenkin jatkui pitkälle kevääseen ja vielä kesällä oli pieni jakso, jolloin olo tuntui epämukavalta käteen osuneen potkun takia. Kaukaiselta kuitenkin tuntuu aika jolloin olkapää oli teipattu milloin mitenkin, samaten kuin kipua aiheuttavien liikkeiden varominen.

Kesällä alkoi leuanvetoharjoittelu ja kehitys siihen nähden, että lopputalvesta vielä roikkuminenkin tuotti kipua on ollut pelkästään positiivista, eli minulla on syytäkin olla kiitollinen vammasta toipumiseni suhteen etenkin päivinä jolloin ylitän itseni jossain mikä vielä puoli vuotta sitten tuntui mahdottomalta. Ja voi sitä onnea kun leuanveto onnistui ensimmäistä kertaa kivutta!

Heinäkuu-12, treeni tuntuu hyvältä!

Se mitä haluaisin sanoa kaikille vammoista kärsiville - olipa kyse viikon tai kuukausien rajoituksesta treenata tiettyä lajia/kuormittaa kehoa tietyllä tavalla - on, että sitkeys palkitaan. Ihailen suuresti erään seurakaverini asennetta treeniin ja kuntoutumiseen sekä sitkeyttä tehdä asioita, jotka monelta jäävät kuntoutusvaiheessa tekemättä, mutta jotka nopeuttavat paluuta normaalitreenin pariin. Toivoisin että kaikki ihmiset riippumatta liikuntataustasta löytäisivät itsestään tarpeen tullen sisäisen taistelijan joka ainakin itselläni on ollut hukassa moneen otteeseen.

Naisen silmin

Olen jo jonkun aikaa pyöritellyt mielessä kysymyksiä naiseudesta ja kamppailulajeista. Tämä aihe nousee usein esille etenkin naisten kanssa jotka eivät itse kamppailulajeja harrasta. Monesti kuitenkin törmää itselleni outoon ajatustapaan, että kampailulajit kuuluvat miehille kun taas naiset tanssikoot balettia. En koskaan ole ymmärtänyt tätä ajatusmallia, koska balettimaailma tarvitsee miehiä ja toisaalta mikä sen mukavampaa kuin katsoa naisten vapaaottelu- tai thainyrkkeilymatsia! Kamppailulajit eivät siis ole omasta mielestäni yhtään sen vähempää naisten kuin miestenkään laji (sama pätee myös naisvaltaisiin lajeihin, kuten taitoluistelu tai baletti, yhtä lailla miehet ja pojat voivat niihin osallistua!).

Joitakin asioita ajattelin omien kokemuksieni perusteella nostaa esille naisen näkökulmasta miespainotteisissa lajeissa. Tavoitteenani on rohkaista kaikkia naispuolisia lukijoita kokeilemaan eri lajeja jos vähänkään joku kamppailulaji kiinnostaa, ja toisaalta antaa miespuolisille lukijoille kuvaa siitä mitä naisen päässä voi liikkua. Tietenkin jokainen nainen on oma yksilönsä, mutta en usko olevani ainoa joka joskus toivoo että ymmärrys olisi puolin ja toisin välillä parempi vastakkaisen sukupuolen kanssa treenatessa. Korostan kuitenkin, että kirjoitan kaiken nyt täysin omasta näkökulmasta enkä pohdi asioita kovinkaan yleisellä tasolla.


Naisen anatomisia erityispiirteitä

Rinnat - kuka tykkää, kuka ei. Kamppailulajeissa rinnat ovat omasta mielestäni vain tiellä (kuten oikeastaan kaikissa muissakin lajeissa) eli itse olisin tyytyväinen jos jollakin ilveellä ylimääräisen rasvakudoksen saisi rinnoista pois, kun juuri nyt niiden ainoa käyttötarkoitus - imetys - ei mitenkään ole ajankohtainen. Pysäytyspotku, kyynärpää tai mattopainissa kovin ison painon saaminen suoraan rintojen päälle saattaa sattua, etenkin jos rinnat ovat vähänkään pingoittuneet hormonimuutosten takia. Itse ratkaisin ongelman rintasuojilla, joista aiemmin olen jo jotain kirjoittanutkin. Niiden ainoa huono puoli (omasta näkökulmasta) on se, että rinnat näyttävät entistäkin isommilta. Toisaalta jos jostain syystä haluaa isommat rinnat, niin rintasuojien osto on mahdollisesti yksi halvimmista keinoista hankkia nopeasti ja kivuttomasti suurennus...

Kohdun alue - kivuliaat kuukautiset + hyvä osuma polvella vatsan alaosaan = ai! Turvotus, kipu ja alavatsan arkuus ovat varmasti monelle naiselle tuttuja ainakin jossain vaiheessa elämää. Itselläni osumat tuntuvat normaalia enemmän tietyssä vaiheessa kuukautiskiertoa. Turvotus ei periaatteessa haittaa yhtään, mutta tuntuu epämukavalta kun olo muistuttaa lähinnä plussapalloa. Vaikka se vain tuntemus onkin niin voimakkuus saattaa olla sitä luokkaa että tekisi mieli pukeutua miesten koon XL vaatetukseen normaalin treenivarukseni sijaan.

Alapää - vaikka jalkojen välissä mitään ei naisilla roikukaan, niin kyllä ne jalkojen väliin kohdistuvat potkut yleensä tuntuvat, etenkin jos sattuu olemaan alasuojitta. Myös alasuojien kanssa sopivasti osuneet potkut saattavat saada vedet silmiin pitkän aikaa osuman jälkeen esim. pyöräillessä. Toisaalta myös naiset voisivat käyttää alasuojia yhtä ahkerasti kuin miehet, mutta täytyy myöntää että tekniikkatreeneissä harvemmin niitä itsekään käytän, ellen ole unohtanut niitä sparrin jälkeen päälle. Niihin kuitenkin tottuu vaikka alussa muistan tunteneeni oloni erittäin epämukavaksi ja kömpelöksi ne päällä, mutta nyt ne häiritsevät yhtä vähän kuin esim. kyynär- tai hammassuojat.

Kehon koko - "Koolla on väliä" sanoi yksi kouluttajista aikoinaan Krav Maga-leirillä. Se nyt vaan on niin, että jos 50-kiloinen laitetaan 100-kiloisen kanssa painimaan matossa, niin aika todennäköistä on, että isompi heistä voi vaan asettua päälle ja estää näin pienempää tekemästä mitään niin halutessaan. Itse en ole mitenkään pieni (no ehkä lyhyehkö), mutta vapaaottelussa mattotekniikoita tehdessä pienenkin kokoeron huomaa nopeasti jos tekniikka on ihan hakusessa (mikä ei ole ihan tavatonta kun minusta on kyse). Monesti kuitenkin esimerkiksi miesten kanssa treenatessa tämä otetaan erittäin hyvin huomioon ainakin meidän salilla, eli itselläni ei ole mitään kynnystä treenata isompieni kanssa. Joskus tietenkin mietityttää mitä se isompi saa irti minun kanssa treenatessa esim. mattopainia.


Naisen mieli, ruumis ja ulkonäköön liittyviä asioita

Hormonitoiminta - hormonipitoisuus naisilla vaihtelee kuukautiskierron eri vaiheissa. Joillakin hormonitoiminta vaikuttaa vahvasti tunteisiin. Itse olen suhteellisen hysteerinen läpi vuoden, mutta joskus saatan olla erityisen herkällä päällä johtuen hormoneista (ainakin voin uskotella itselleni osan vuoristoradoista johtuvan PMS-oireista..) Pahimpina hetkinä saatan itkeä lähestulkoon mistä tahansa asiasta, mitä moni ei välttämättä tajua. Harvemmin itsekään sillä hetkellä ymmärrän mistä on kysymys kunnes lähipäivinä syy outoon mielialaan paljastuu. Ja koska itselläni tunnetila vaikuttaa ihan kaikkeen mitä teen, niin hepulipäivinä treeneistäkään ei yleensä tule yhtään mitään ja silloinkin tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja mennä nurkkaan itkemään.

Paino - tästä aiheesta voisin kirjoittaa enemmänkin, mutta taidan jättää syventymisen toiseen kertaan ja tehdä nyt vain nopean pintaraapaisun. Naisen keho on erilainen kuin miehen myös kehonkoostumukseltaan. Miesvaltaisessa lajissa oma tuntemus "hormonihirviöpäivinä" saattaa pahimmillaan olla että itse on niin ei-timmissä kunnossa, huonosti treenattu ja täynnä ylimääräistä höttöä, että mieluiten tulisi salille makuupussi päässä. Kirjaimellisesti.


Urheilijoiden syömishäiriöistä on erilaista näyttöä. Palloilulajien on todettu jopa ehkäisevän syömishäiriöiltä, kun taas lajien joissa kehon alhaisesta painosta saattaa olla hyötyä sekä esteettisten lajien on todettu olevan syömishäiriöille mahdollisesti altistava tekijä. (Jos joku kaipaa lähteitä niin laittakaa kommenttia.) Laadin vuosi sitten yhdelle jurheiluoukkueelle kohdennetun ohjelman syömishäiriöiden ennaltaehkäisyyn ja toiveena olisi tehdä vastaava työ joskus myös painoluokkalajit fokuksessa. Oma mielipiteeni painoluokkalajeista on se, että valmentajalla ja treeniympäristöllä on suuri merkitys, enkä sen enempää nyt lähde pohtimaan syömishäiriöiden riskiä painoluokkalajeissa, vaan jätän sen toiseen kertaan. Itse olen kuitenkin kokenut oman treeniympäristöni suhtautumisen ravintoon ja kehoon hyvin positiivisesti.

Hiukset - ovat tiellä! Pitkät hiukset ovat kaikkialla muualla kuin missä pitäisi, eli hiuslenkin sisällä ja mielellään niskassa. Yleensä siis pysty- tai mattopainin aikana hiukset ovat joko omassa tai kaverin suussa, silmissä, nenässä, ja jäävät johonkin kiinni niin että tuntuu että puolet hiuksista lähtee irti päänahasta. Paras keino välttää tämä on pitää kypärää (thaisparrissa) tai letittää pikkulettejä pitkin päätä jolloin hiukset eivät tule silmille ja todellakin pysyvät poissa tieltä jos joku osaava ne on letittänyt. Itse en omaa letitystaitoja, mutta aina kun joku ihana ihminen letittää minut niin pidän lettejä niin pitkään kun vaan kehtaan niitä pitää.

Kynnet - pidä lyhyinä. Kynsilakka ei pysy kauaa. Kynnet saattavat kärsiä vaurioita. Mitäpä tähän muuta toteaisi...

Lävistykset - korvakorut ja kaikki lävistykset on syytä ottaa pois ennen treeniä. Itselläni mikään muu lävistyskohta kuin napa ei ole tuottanut ongelmia, mutta jos napalävistys on ärtynyt tai tulehtunut, niin ottaako koru pois ja ehkäistä näin turhaa kipua, vai jättääkö päälle ja ehkäistä tulehduksen mahdollista leviämistä, siinäpä pulma. Jos joskus oma napalävistykseni kasvaa jostain syystä umpeen, niin uutta ei tule. Vaikka se kiva onkin ei se ole vaivan arvoinen ja treeni menee edelle, napa nyt harvemmin edes on näkyvillä, ainakaan niin että korusta olisi mitään iloa edes itselleen. Monella naispuolisella treenikaverillani kuitenkin on lävistyksiä, myös navassa, eli lävistys ei ole este treenille. Lävistyksen voi myös teipata, joskin itse koen helpommaksi ottaa kaikki korut pois jos vain mahdollista.


Parisuhde

Mustasukkaisuus - jos suhteessa toinen on mustasukkainen niin mielestäni on kyseenalaista voiko suhde edes olla toimiva ja perustua rakkauteen ja luottamukseen. Tähän lajiin kuuluu läheinen kontakti eikä se, että painii vastakkaista sukupuolta edustavan treenikaverin kanssa tarkoita mitään muuta kuin että se toinen joko haluaa opettaa tai treenata (tai treenaa pakon edessä) minun kanssani. Se, että kaikki arki-illat, jotkut aamut ja ainakin osa viikonlopusta kuluu salilla, ei tarkoita sitä että toisesta ei välittäisi. Lajeina vapaaottelu- ja thainyrkkeily vaan ovat aikaavieviä verrattuna siihen että kävisi kerran viikossa jumpassa.

 Suhteen toista osapuolta häiritsevät asiat lajissa - Itse en ulkonäöllisesti välitä tippaakaan vaikka olisin mustelmia täynnä päästä varpaisiin. Ainut asia mikä niissä häiritsee on mahdollinen kipu joka mustelmakohdissa ilmenee. Aikoinani olin suhteessa jossa toinen osapuoli piti mustelmiani epänaisellisina ja inhottavina. En koskaan päässyt perille mikä se perimmäinen syy tähän ajatukseen oli, mutta olen spekuloinut mm. sitä että mies ehkä koki itsensä huonoksi kun ei pystynyt "suojelemaan" minua mustelmilta. Tai ehkä hän koki että häneen kohdistui muiden epäilyjä siitä että hän aiheuttaisi mustelmat minulle. Jokaisessa parisuhteessa kuitenkin mitä luultavimmin tulee esille asioita toisesta jotka ärsyttävät itseä suunnattomasti, harrastipa sitä pitsinnypläystä, lukemista tai kamppailulajeja. Kamppailulajeja siis ei voi näistä pikkuasioista syyttää!

Kehän reunalla

Vihdoinkin innostuin käyttämään verbaalista lahjakkuuttani (?) kirjoittamalla uutta päivitystä. Kisat oli ja meni, kotiin selvittiin kaikki hengissä ja hauskaakin oli vaikkei kaikki ihan nappiin mennytkään. Huomenna alkaa taas oma treeni ja toivon mukaan pikkuhiljaa pääsee taas normaalirytmiin kiinni. Voin paljastaa että nämä 3 päivää kotona ovat kuluneet ihan muissa kuin rattoisissa merkeissä, tosin olen saanut yhden kirjan melkein loppuun (harmi ettei se kirja ollut tenttikirja...) Mutta innolla odotan pääseväni salille hikoilemaan! Tänään seurasin vaan sivusta muiden painia ja kyllä otti päähän ettei itse ollut muiden mukana tatamilla möyrimässä. Onneksi kohta on huominen!

HAPPYYYYY!!!!

Oman otteluni jälkeen alkoi taas se aivastelu, eli näin kolmannen kerran kun se tapahtui uskallan todeta että yliannostus linimenttihöyryjä ilmeisesti yhdistettynä fyysiseen rasitukseen aiheuttaa minulle allergiaa. Jos joku lukijoistani sattuu myös olemaan allerginen kyseiselle lemulle niin minulle saa mielellään kertoa miten olette ratkaisseet ongelman! Omaksi onnekseni aivastelu ja kirkas limaneritys alkaa vasta oman ottelun loputtua, mutta allergiaoireet allergiakauden ulkopuolella eivät ole tervetulleita vieraita minun luo, riittää että puoli vuotta saa kärvistellä kutinan ja väsyttävien lääkkeiden kanssa.

Ei se linimentti ihoa ärsyttänyt!

Se mikä ei tapa vahvistaa!

Viime yön painajaisunien ja itsestä riippumattoman valvomisen jälkeen päivä on kaikin puolin ollut yksi niistä milloin toivoo vain illan tulevan ja pääsevän nukkumaan (olettaen että saa jännitykseltä nukuttua). Päiväni pelasti kuitenkin ihana aurinkoinen ystäväni pohjoisesta joka sai jopa minun riekaleiset hermoni liimautumaan jotakuinkin kasaan minkä jälkeen olokin alkoi helpottaa. Suklaa oli ihan ykkösjuttu ja voin paljastaa että minua ei tällä hetkellä ollenkaan haittaa että ottelen taas ylemmässä painoluokassa mihin ilmoittauduin. Ainakin saan syödä kunnolla!

Illan aikana aion ainoastaan rentoutua ja vähän katsoa huomisia varusteita ja ruokia kasaan välttääkseni katastrofaalisen aamuhässäkän. Odotukset ovat osittain hysteeriset mutta toisaalta myös erittäin odottavat. Haluan kehään, mielellään niin nopeasti kuin suinkin ettei tarvitse enää sietää tätä hermojaraastavaa jännistystä enää pitkään! Huomenna teen kuitenkin möröstä nimeltä jännitys ennen ottelua historiaa kuuntelemalla erikseen valittua musiikkia juuri omiin tarpeisiini. Musiikki on aina ollutminulle yksi voimanlähde, ja nyt aionkin panostaa siihen oikein ajatuksen kanssa. Enpä paljasta enempää mitä soittolistalleni tulee, mutta pätkän mieltäylentävää musiikkia ja taitavaa liikkumista (joka muuten on kaiken lisäksi aivan mielettömän kivaa!) jaan kaikille lukijoillenikin.

Iloista perjantai-iltaa kaikille!

 

Ihana mies!! ;)

I'm blonde, what's your excuse?

Itse olen vahvasti monipuolisuuden kannattaja, oli kyse lähes mistä tahansa asiasta. Vapaaottelun ja thainyrkkeilyn yhdistäminen ei siis ole ollenkaan huono asia Vapaaottelussa kehon käyttö on toisaalta samankaltaista mutta kuitenkin erilaista kuin thainyrkkeilyssä, että lihakset kuormittuvat eri tavalla ja etenkin mattotekniikkaharjoittelua seuraavina päivinä kehosta tuntuu löytyneen lihaksia jotka normaalisti toimivat laiskahkosti.

(Kuva täältä)

Tänään pääsin lyömään ensimmäistä kertaa vapaaotteluhanskoillani ja voi hyvää päivää kuinka sekava olo siitä tuli! Etenkin kun aiemmin iltapäivällä olin hinkannut lyöntejä nyrkkeilytekniikassa. Jos joskus vielä opin käyttämään oikeaa tekniikkaa ja tyyliä oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin hyppään riemusta kiljuen kattoon (tai ainakin puoli metriä ylöspäin)! Thainyrkkeilyssä lyöntejä ei ladata, vapaaottelussa matossa olevaa lyödessä lyönnit ladataan käsistä koska jalat eivät ole samalla tavalla käytössä kuin pystyssä otellessa. Kuulostaa yksinkertaiselta, toteutus ei kuitenkaan siltä tuntunut!



Kaikesta sähellyksestä huolimatta en kyllä kadu vapaaottelun peruskurssin aloittamista, vaikkakin olen pariin otteeseen kyseenalaistanut myöhäiset illat tai aikaiset aamut salilla, lähinnä tietenkin silloin kun sparrissa on tullut erityisen paljon pataan...

Nyt alan odottamaan innolla tulevaa viikonloppua! Motivaatio on korkealla ja fiilis on hyvä, jännityskin on suhteellisen mukavalla tasolla ja siellä se saakin pysyä ihan kolmanteen eräkellon soittoon saakka. Ottelun loputtua tuskin enää tarvitsee jännittää, tai no korkeintaan seuraavaa ottelua jolloin oma seurakaveri pääsee kehään. Olisipa jo viikonloppu!

Botnia Punishment

Niinhän siinä sitten kävi, että vähän vapaaottelun saloihin tutustuneena otteluiden seuraaminenkin muuttui kummasti. Tänä iltana katselin Botnia Punishmentia livestreamina koneeltani (hurraa nykyteknologia!). Ennen lajiin tutustumistani ihan käytännössä olen tasan tarkkaan jaksanut olla kiinnostunut seuraamaan pelkästään heitä, jotka jollain tavalla tiedän tai tunnen. Nyt oli täysi hermoromahdus tuloillaan, kun naisten ottelu oli käynnissä ja verkkoyhteys, kiitos mokkulani, oli erittäin heikko. Naapurit saavat kiittää ettei lähetys katkennut kesken naisten ottelun. Jopa minä pysyin sen verran kärryillä, että tajusin ottelun olevan hyvin tasainen (ainakin tulos oli tasapeli) ja ainakin omasta mielestäni erittäin jännittävä.

Vapaaottelu eroaa paljon thainyrkkeilystä ja täytyy sanoa että vapaaottelu kuuluu ehdottomasti monipuolisimpiin (sekä monimutkaisimpiin) lajeihin mitä koskaan olen kokeillut. En muista missään lajissa joutuneeni niin solmuun kuin vapaaottelussa, niin fyysisesti kuin ajatuksenkin tasolla. "Kumpi käsi, minne päin, missä se oma jalka edes on, miten tästä muka pääsee ylös, häh?" ovat ehkä tavallisimpia ajatuksia joita päähän pälkähtää vapaaottelutreenin aikana. Tämän illan otteluiden seuraaminen kuitenkin osoitti, että suhtautumiseni lajiin on oikeastaan aika ristiriitaista. Toisaalta se on hyvinkin kiehtovaa kun taas toisaalta, onko se ihan tervettä potkia ja lyödä lähes olemattomalla suojavarustuksella (tai siis lähinnä tulla lyödyksi)... Täytyy kuitenkin muistaa, että ammattilaisottelut eroavat amatööriotteluista ja peruskurssin treeneissä käydään turvallisesti läpi tekniikoita ja erilaisia harjoituksia, joiden tarkoitus ei ole satuttaa toista eikä liioin itseäänkään.

Aika näyttää mitä tästä kehkeytyy, mutta ainakin into oppia lisää on vielä tallella. Välillä olen ihmetellyt omia valintojani (eikö se yksi laji nyt olisi riittänyt), mutta jotain samalla tavalla kiehtovaa kuin aikoinaan luistelussa löydän näistäkin lajeista.

Loppuun täytyy vielä mainita viimeisin hankintani, vapaaotteluhanskat, joihin olen aika lailla ihastunut. Jos joku haluaa jo ennakkoon nähdä minkälaiset hanskat ovat kyseessä, niin käykääpä vilkaisemassa täältä! Luultavasti tulen lähiaikoina raportoimaan miten paljon hämmennystä ne aiheuttavat treeneissä (iso umpinainen hanska on jotenkin niin paljon turvallisemman tuntuinen kädessä kuin pieni avoin ja sormet vapaaksi jättävä "puolikas" ja ohuempi hanska). Tänään jo mietin että miten se käsi nyt pitikään pitää nyrkissä, eli aavistan että saan aika lailla tehdä töitä sisäistäkseni edes pienen osan kaikesta uudesta mitä vapaaottelun myötä olen oppinut ja tulen vielä oppimaan. Illan otteluista sai nyt ainakin mukavan motivaationkohottajan, ehkä tosiaan olen oppinut jotain!

Hyvä treeni, parempi mieli!

Jos ei elämä potki niin vastustaja kyllä potkii...tai  lyö! ;)

Välillä elämä potkii päähän oikein olan takaa. Kaiken ihanan keskellä on nyt reilun viikon sisällä sattunut paljon vähemmän ihania asioita. Vielä vuosi sitten olisin luultavasti vain jämähtänyt paikoilleni, ajatellut että on parempi piiloutua pahimmalta myrskyltä ja nousta esiin vasta kun asiat jotenkin ovat taas paremmin. Totta puhuen ajatus on käynyt mielessäni (mitä jos vaan jäisi paikalleen, kun kaikki kokeillut tiet ovat osoittautuneet umpikujiksi?) muutamaan otteeseen viimeisen viikon aikana.


Kaikeksi onnekseni olen löytänyt ihan mahtavan treeniporukan, lajin (siis lajit!) ja olen oppinut niistä jotain mitä pystyn sovltamaan ihan arkielämäänkin. Jos toinen potkaisee niin blokkaa, jos ei onnistu niin ei maailma siihen kaadu. Jos itse kaadut, nouse ylös ja yritä uudestaan kunnes onnistut. Sama pätee elämään. Haasteet ja vastoinkäymiset, surut ja menetykset on vaan otettava parhaansa mukaan vastaan. Jos suojaus on kateissa niin hetken se kirpaisee, mutta paikallaan ei auta jäädä koska silloin iskuja suorastaan satelee joka puolelta, ja silloin sattuu takuulla. Ja jos joskus tuntuu ettei enää hetkeäkään jaksa koko tilannetta, niin kyllä se eräkellokin jossain vaiheessa soi. Ja jossain vaiheessa ottelu on myös ohi, kävi miten kävi.

Mitä tahansa siis tapahtuukaan, paikalleen ei auta jäädä. Eikä myöskään yksin. Vietin jälleen kerran iltani hyvässä porukassa kivojen ihmisten seurassa ja olo oli miljoona kertaa parempi kotiintullessa kuin kotoa lähtiessä. Jopa se, että unohdin ottaa uuden pyyhkeen kylppäriin mukaan kun edellinen oli pesussa sai minut lähinnä vaan naureskelemaan omalle säheltämiselleni. Hyvä treeni - parempi mieli! Hyvä ruokakaan harvemmin oloa pahentaa, niinpä suuntaankin omien puiden omena-kauralese-sössömössölle maitorahkan mausteena. Naminaminam!

Priorisointia

Tänään olisin teoriassa ehtinyt tehdä vaikka mitä. Iso osa päivästä kului kuitenkin tenttikirjan parissa eli kirja sylissä, silmät kiinni, sängyn päällä makoillen kietoutuneena fleece-peittoon. Tämä asento ei ole omiaan minun kaltaiselleni unelmoijalle. Ajatukset laukkasivatkin ihan kaikessa muussa kuin tulevan tentin aiheessa ja kirjassa. Totta puhuakseni taisin siinä torkahtaakin ehkä muutamaan otteeseen...

Se aika mikä ei kulunut kirjan parissa sängyssä on mennyt normaaleihin sunnuntain arkirutiineihin. Mikään kodinhoitointoilija en ole, eli roskat ulos, tiskit ja pyykit koneeseen ja koneet pyörimään on minulle ihan riittävä päivän kotityöurakka. Ulkona oli mitä parhain syysilma, mutta jostakin typerästä syystä vietin väen väkisin parhaan ajan päivästä kirja kourassa oppimatta yhtään mitään. Seuraavalla kerralla menen kyllä ulos enkä jää sisälle murjottamaan kirjan pariin!

Jottei vapaapäivän vieroitusoireet ihan kävisi ylivoimaisen voimakkaiksi katselin MM-kisavideoita Pietarista. Ihana kun joku tekee videoita kisojen aikana niin täällä Suomessakin päästään nauttimaan kisatunnelmasta!

Nyt onkin kello jo niin paljon että saunan kautta voi siirtyä sänkyyn lukemaan jotain muuta kuin tenttikirjaa (Paulo Coelhon Portobellon noita meneillään tällä hetkellä). Tässä siis esimerkillinen tapa viettää sunnuntai jos haluaa vältellä tenttiin lukua! (Oikeastaan tentit pitäisi kieltää siltä ajalta kun MM-kilpailuja tms. järjestetään, ihan vaan jotta kukin voi keskittyä tulosten kyttäämiseen ja kisamatkaajien kuulumisten lukemiseen! :D)

Miksi = miksi ei?

(Kuva täältä)

Minä olen aamuihminen. Tänä aamuna kuitenkin mietin josko sittenkin olisi mukavampi jäädä peiton alle kun kello soi 5:45. Herään useimmiten ennen kelloa 4-5 aikaan, mutta jos pitäisi jaksaa treenata aamulla yritän nukkua mahdollisimman pitkään. Ja niinhän siinä kävi, että neljän jälkeen herätessäni olin ihan pirteä kunnes nukahdin uudestaan ja kuudelta oli pakko nousta ylös puoliunessa, syödä silmät ristissä ja polkea hallille. Kirpakka aamuilma herätteli kuitenkin tehokkaasti ja kotiin päästyäni olo olikin jo kuin uudestisyntyneellä (lukuunottamatta lihasväsymystä ja -jumeja eilisestä).

Monesti olen saanut selitellä ihmisille miksi ihmeessä aamuisin on niin kiva treenata (tai ylipäänsä milloinkaan, mutta etenkin aamuisin). Monet eivät ymmärrä miksi kukaan vapaaehtoisesti herää aikaisin ja tekee jonkun "kamalan" kuntopiirin heti herättyään. En osaa sitä itsekään hyvin selittää, mutta olo on lähes aina mahtava treenin jälkeen, tulokset motivoivat kuten myös palava halu kehittyä. Vaikka en ehkä olekaan optimaalinen ominaisuuksieni suhteen mihinkään kamppailulajiin, tai ainakaan kehään, niin on hieno nähdä, että tämmöinen seniorikin pystyy vielä vaikka mihin mitä ei vielä vuosi sitten olisi osannut kuvitellakaan. Siitäkään ei tietenkään ole yhtään haittaa että viihdyn salillamme ihan muutenkin, vaikka vaan istuisin kehän reunalla ja katselisin kun muut treenaavat.

Kaikista parasta - tämä kuulostaa kyllä varmaan täysin sekopäiseltä - on se, että kipu on usein ihan itse aiheutettua (ansaittua) kipua, joka ei johdu vammasta, sairaudesta tai leikkauksesta. Se, että pystyy suoriutumaan normaaleista arkiaskareista ei riitä tyydyttämään minun elämäni intohimoa, mutta täytyy myöntää että kamppailulajit sen tekevät. Vaikka joskus olisi kiva tehdä jotain muutakin, niin en enää haikaile jokapäiväistä jäälle pääsyä. Totta kai on ihana päästä joskus jäälle, tai telineille, tai tekemään jotain ihan muuta kuin vaikkapa hinkata lyöntejä tai potkuja, mutta jo pienen tauon jälkeen tuntuu oudolta jos ei salille ole päässyt vaikka muuten olisi fyysisesti aktiivinen jonkun muun lajin parissa ollutkin. Jokaisen pitäisi itse kokea tämä tunne, ei sitä voi selittää kenellekään joka ei vastaavaa ole kokenut missään asiassa.

Itse löysin intohimoni aika lailla toisesta ääripäästä missä aiemmat kiinnostuksenkohteeni ovat olleet, eli jos joku entinen ballerina, pitsinnyplääjä tai vaikka postimerkkien keräilijä miettii että kamppailulajit ovat liian kaukana omista mieltymyksistä, niin kehottaisin silti pitämään aistit avoimina. Ja jos vähänkin tuntuu siltä, että jotain lajia voisi kokeilla, niin rohkeasti peruskursseille! Jos minä pystyn, pystyy kuka tahansa muukin!

Apinakiipeilyä

Viime viikolla jäi yksi vapaaottelukerta väliin väsymyksen takia. Eilen sen huomasi, sillä kaikki päivän tekniikat olivat minulle täysin uusia ja suoraan sanottua olin ihan pihalla. Mukavaa oli kuitenkin huomata se, että mikään ei ollut mahdotonta ja minäkin onnistuin kunhan vaan joku vähän (eli aika paljon) neuvoi koko ajan mikä käsi ja jalka piti laittaa mihinkin. Ilman apua olisin ollut aikalailla solmussa itse, vastustajan ollessa täysin vapaana.. Kiitos siis pareilleni kärsivällisyydestä ja valmentajille hyvästä opetuksesta!

(kuva täältä)

Erilaiset eläimelliset liikkumistavat sujuvat minulta puolestaan suhteellisen ketterästi. Apinakiipeily (pari seisoo suorana kädet sivuilla, itse on parin reppuselässä ja kiipeää parin ympäri jalkojen osumatta maahan) oli kuin minulle tehty harjoitus. Tätä tosin helpotti se, että parini oli yksi ohjaajista, hyväkuntoinen ja pitkä nuori mies, jolle ei tuottanut vaikeuksia pysyä paikallaan. Minä sain siis kiipeillä rauhassa, innoissani harjoituksesta joka sen tekniikkaosioiden räpellyksen jälkeen tuntui kuin olisi vetänyt luistimet jalkaan ja saanut käskyn luistella vasta-ajetulla jäällä vapaasti nauttien - tämän minä osaan!

Pareista puheenollen, minä olin eilen ainoa nainen treeneissä. Eli nyt vinkiksi kaikille naispuolisille jotka ovat kyllästyneet naisvaltaisiin harrastuksiin - tuonne vaan miesten sekaan, eivät ne pure! Tai sitten kumppani kainaloon ja yhdessä hikoilemaan, eipäihän arki käy pitkäveteiseksi kun kotonakin voi riitelyn sijasta purkaa ylimääräinen energia leikkimielisesti painimalla, sen jälkeen tuskin energiaa on varastossa turhanpäiväisestä riitelemiseen, ainakaan toisella osapuolella..

Tekstiiliurheilua

Ensimmäisessä postauksessani taisin mainita että shoppailu ei kuulu lempiharrastuksiini. Tätä väittämää täytyy nyt hieman hienosäätää, koska aivan paikkansapitävä se ei ole. Pidän nimittäin kahdenlaisesta shoppailusta. Ostokset ruokakaupoissa yleensä ovat jotakuinkin jännittäviä, etenkin jos jonkun kerran onnistun olemaan ostamatta ylimääräisiä herkkuja. (Suklaata, jossa kaakaota on yli 85% ei lasketa herkuksi!) Mieluiten kuitenkin shoppailen kamppailu-urheiluvarusteiden erikoisliikkeessä, ja omaksi onnekseni kotikaupungistani löytyy sellainen, vieläpä mitä parhaimmalla henkilökunnalla varustettuna! Monet kerrat olen hakenut jotain pientä vain nopeasti, eli reissuun on kulunut parikin tuntia vaikka puoli tuntiakin olisi riittänyt. Shoppailu on siis kivaa, kunhan ostoksetkin ovat jotakin kivaa (ruoka ja urheilukamppeet, mitä muuta sitä ihminen tarvitsisi?)

Lempiraaka-aineeni on kala. Kuvassa tikkusiikaa Tornionjoen rannalta. Nam!

Aihe nousi esille lähinnä sen takia kun ilostuin niin kovin vapaaottelushortseistani jotka vihdoin ilokseni valmentajani tänään salilla ilmoitti odottavan minua pöydällä. Onneksi jo huomenna ne pääsevät ensimmäiseen testiin kun neljäs kerta vapaaottelun peruskurssilla koittaa! Jos ei muuten osaa mitään niin on kiva ainakin tuntea viihtyvänsä vaatteissa joissa treenaa. Thainyrkkeilyssä lyhyet shortsit ovat kätevimmät, ja toppi, mahdollisimman ohut. Vapaaottelussa lyhyet shortsit kuitenkin tuntuvat aika lailla alastomilta kun matossa pyöritään milloin mitenkin päin ja thaishortsien peittävyys on aika lailla olematonta tietyissä asennoissa. Vielä kun saan oman osaamiseni samalle tasolle kuin varusteeni ovat niin voin olla erittäin tyytyväinen! (Joskin olen vielä viikonlopun jäljiltä salaa haltioissani ja tyytyväinen jo siitä, että selvisin kolmesta erästä jotakuinkin säheltämättä ihan kamalan paljoa...)

Voisi kuvitella, että keksisin miljoona muutakin asiaa mihin rahani käyttäisin, mutta uskallan väittää että jos koskaan voitan lotossa nelinumeroisia summia, niin tiedän tasan tarkkaan mihin kauppaan suuntaan ensimmäisenä! :)

Kisatunnelmia

Olipa kerrassaan huikea päivä! Aamu alkoi hyvin, kisapaikalle meno sujui mutkitta (paljon kiitoksia kuvaaja-kuskille!) ja olo oli odottava ja suhteellisen rento. Ensimmäinen ihminen jota kisapaikalla halasin oli vastustajani (kiitos vielä kerran otteluni pelastamisesta lyhyellä varoajalla!) Lämmittelykin sujui suurilta osin yhdessä. Mikä parasta, me molemmat voitimme - minä voitin itseni ja vastustajani voitti minut. Olen erittäin tyytyväinen omaan suoritukseeni, ja ylipäänsä siihen että nyt sain sen ensimmäisen ottelun jättämän mörön kukistettua! Eli vaikka minun kättäni ei ottelun lopuksi nostettukaan ylös en olisi kovin paljon onnellisempi juuri sillä hetkellä voinut olla.

Minä punaisissa

 Erityiskiitokset haluan antaa joka ikiselle valmentajalleni sekä treenikavereilleni, joiden ansiosta olen kehittynyt huimasti vajaassa kahdeksassa kuukaudessa. Suuri muutos tapahtui myös keväällä käydyn ensimmäisen otteluni ja tämän päivän välillä ja tämän muutoksen inspiroijanani on ollut ihana Niina, joka aina jaksaa tsempata ja kannustaa pienissäkin asioissa, jotka loppupeleissä ovat minulle isoja asioita - kuten tämän päivän ottelu oli vaikka joku välttämättä ei sitä uskoisi jos vaan katsoisi että ottelu meni vastustajalleni kaikin tuomariäänin. Niinan tietä MM-kisoihin voi seurata täältä!


Voisin kirjoittaa noin miljoona muutakin ihmistä tai tahoa joita voisin kaikkia kiittää avusta omien unelmieni toteuttamisessa, mutta nyt olen niin väsynyt että taidan jättää tämänpäiväisen höpinäni tähän ja siirtyä sohvalle nauttimaan hetken lepotauosta. Väsynyt mutta onnellinen taistelija kiittää ja kumartaa!

Ihana jännitys!

Monen mutkan kautta varmistui viimein minun huominen otteluni. Olen erittäin iloinen siitä, että vastustaja ylipäätään löytyi, mutta erityisen mukavaa on se, että tapasimme aiemmin kesällä sparritreeneissä toisen kaupungin salilla ja varmasti tulemme treenaamaan yhdessä silloin tällöin jatkossakin. Ihana nähdä taas ja kiva kun pääsit lyhyellä varoituksella vastustajakseni, jos satut lukemaan tätä niin suurkiitos ripeästä toiminnasta!

Nyt alkaa kyllä jännitys jo valtaamaan ajatuksia ja kehoa, ihana tuttu jännitys! Viime kerralla, eli siis ennen ihka ensimmäistä otteluani jännitys oli hieman erilaista. Nyt kun tiedän paikan ja vastustajan entuudestaan on olo hieman tyynempi ja jännitys on hieman samankaltaista kuin luisteluaikanani jännitys ennen kisoja, eli ihanaa! Olen koko ikäni rakastanut kilpailemista, oli laji mikä hyvänsä. Juoksussa ei haitannut jos olin viimeisenä maalissa, uintikilpailuissa osallistuin viestiin ihan vaan pisteiden ja kilpailutunnelman takia (en siis koskaan ole ollut kovin kummoinen uinnissa ja muistaakseni uin jotain sammakon tapaista sen yhden altaanmitan josku ala-asteikäisenä, pää vedenpinnan yläpuolella koko matkan..) Mutta siis tunnelma eri kilpailuissa, olivat ne sitten pieniä seurakilpailuja, SM-kilpailuja, MM-kilpailuja - siinä on jotain taianomaista jota odotan kieli pitkällä olinpa sitten katsomossa tai itse kilpailemassa.

Isäni ilmaisi huolensa kun käväisin vanhempieni luona illasta. "Jag bryr mig **** i vad du gör åt din motståndare bara du själv klarar dig utan skador" taisi olla hänen ohjeensa huomiseen otteluuni. Toivon mukaan minulla on jossakin vaiheessa näyttää video missä käy ilmi, että suojavarustus on kunnossa (ja mielellään oma suojaus ja blokkaus) sekä se, että nämä salikisat eivät ole (ehkä) mitään teurastusta. Mutta ehkä tosiaan huomisen jälkeen on jo jotain mitä kehtaa näyttää vanhemmillekin, ensimmäistä otteluani he eivät ole nähneet, eivätkä tule näkemään, lähinnä siksi että käteni olivat suuremman osan ajasta alhaalla kuin ylhäällä ja otin taidokkaasti iskuja vastaan lähinnä naamallani. Siitä ei siis ole kuin yksi suunta, ylöspäin!

Kesän 2011 jäätikköön tutustumisreissulta, matka oli pitkä, kivinen ja välillä teki mieli kääntyä takaisin - tämä kuvastaa hyvin myös urheilun luonnetta: kova työ yleensä palkitsee itsensä viimeistään monen epäonnistumisen jälkeen!

Kolmas kerta toden sanoo?

Tänään olin kolmatta kertaa vapaaotteluharjoituksissa. Vaikka osa tekniikoista mitä kävimme läpi tuntui aika lailla kömpelöiltä minun tekemänä verrattuna valmentajien näyttöihin siisteistä suorituksista (ilman "eiku", "kumpi käsi se nyt oli" tai "pää toiselle puolelle", kommunikointia parin kanssa...) niin tänään silti pysyin kärryillä hieman aiempaa paremmin. Viikon ajan muhineet tekniikatkin tuntuivat jotenkin yksinkertaisemmilta kuin viime viikolla. Hiki tuli ja hauskaa oli! Uuden lajin aloittaminen on sikäli palkitsevaa puuhaa, kun koko ajan tulee jonkinmoisia onnistumisia. Sitä ei ehkä itsekään ole aivan niin kriittinen itseään kohtaan kuin lajissa, jossa (ainakin omasta mielestä) pitäisi pikkuhiljaa alkaa osata perustekniikat siedettävästi. Mutta siis on virkistävää välillä oppia täysin uutta tekniikkaa.

Jos joku nyt miettii, että menisinhän minä kokeilemaan, mutten ole tarpeeksi hyvässä kunnossa, en tiedä tarpeeksi kamppailulajeista tai että laji on vaarallinen, niin voin kertoa, että peruskurssille uskaltaa mennä kuka vaan taustasta ja kunnosta riippumatta. Ja jos minä, joka olen meidän salin kipuherkin ihminen, pärjään treeneissä lähestulkoon kivutta, niin sitten siellä pärjää kyllä kaikki. Ja jos joku ajattelee, että vapaaottelumatsit ovat veristä katseltavaa, niin ei peruskurssilla treenata veren maku suussa, nenät poskella ja korvat kurtussa. Hiki tulee ja fyysisesti kaiken voi aina tehdä itselleen erittäin haastavaksi, mutta ei se niin vakavaa ole.

(http://www.lansi-savo.fi/Urheilu/11128402.jpg)

Minun on pakko mainita vielä uusimmasta hankinnastani, pitkään odotetusta topista missä on rintasuojat. Eli toppi näyttää urheilutopilta, mutta sisävuoreen on ommeltu taskut muovisille kupeille, jotka suojaavat rintoja potkuilta sparratessa. Olen itse sen verran tohelo, että olen oppinut melkeinpä pitämään kaikenmoisesta suojavarustuksesta, vaikka ne välttämättä eivät päällä kovin hyvältä aluksi tuntuisikaan. Tämä toppi oli kuitenkin kovin odotettu lisäys varusteisiini, se on todella kätevä! Kaiken lisäksi se jopa näyttää hyvältä päällä, toisin kuin (naisten) alasuojat tai hammassuojat. Sitä voisi vaikka käyttää push up:ien tilalla jos haluaa Barbie-rinnat... Ja tähän onkin hyvä päättää tämän päiväinen höpinä!

Piristystä

Niinhän siinä kävi, että tänäänkin päivä kului aika lailla vetämättömän olon ehdoilla, kunnes sain itsestäni sen verran irti että kävelin salille (ainakin puoleenväliin, ystäväni sattui ajamaan silloin ohi ja loppumatkan pääsinkin kyydillä). Olin ajatellut tehdä hyvin kevyen treenin, vähän säkkiä, varjoa ja paikkojen availua, sitten kotiin kävellen ja päivä pulkassa. Aluksi kaikki tökki, väsytti, kroppa oli vetelä ja asento normaaliakin enemmän päin honkia, mutta kun olin lopettamassa tunsin kuinka energia alkoi pikkuhiljaa näyttämään olemassaolon merkkejään. Kun pääsin kotiin oli olokin jo aivan kuin udestisyntyneellä. Liikunnan tuoma energia on ihanaa!

Ajattelin vielä kertoa lisää syitä miksi minä harrastan kamppailulajeja (sen lisäksi että pidän niistä, saan harrastaa lajeja ammattitaitoisten ja osaavien valmentajien opissa ja hyvässä porukassa, sekä ihan vaan koska en osaisi olla harrastamattakaan mitään liikuntaa). Ensinnäkin lajina kamppailulajit (eli minun tapauksessani thainyrkkeily, vapaaottelu ja itsepuolustukseen lukeutuva krav maga) ovat erittäin soveltuvia lajeiksi, joissa itse pystyy vaikuttamaan kovin paljon milloin treenaa. Meidän salilla on ohjattuja harjoituksia kuutena päivänä viikossa ja vapaaharjoitusvuoroja joka arkipäivä. Pidän myös siitä, että sama seura järjestää kolmen eri lajin harjoituksia, koska ilman krav magaa en olisi päätynyt thainyrkkeilyn alkeiskurssille ja toisaalta ilman thainyrkkeilyä en olisi ajatellutkaan vapaaottelua. Toinen syy on lajin edullisuus verrattuna moneen muuhun lajiin. Kausimaksu on huikean edullinen jos jakaa sen treenikertoihin. Luistelussa kuukausimaksu oli korkeimmillaan sen verran suuri, että sillä olisi jo treenannut 1/3 vuotta täällä. Varustehankinnat tietenkin tuovat pieniä lisäkuluja, mutta varusteet kestävät hoidettuina pitkään. Jos luisteluun ja sen vaatimiin varusteisiin vertaa niin tämän lajin varusteet ovat melkein puoli-ilmaisia kun ottaa huomioon niiden käyttöiän.

Tein erään mielenkiintoisen havainnon joskus alkukeväästä, kun aloin harjoittelemaan enemmän. Kroppa on ollut paljon kivuttomampi ja paremmassa kunnossa, kuin aiemmin, mitä tahansa lajia harrastaessa. Thainyrkkeily on lajina erittäin monipuolinen ja aiemmin päivittäisiä selkäkipuja minulla on enää erittäin harvoin, ja silloinkin useimmiten löydän niille järkevän selityksen. Kiertävät liikkeet, keskivartalon käyttö sekä monipuoliset liikesuunnat ovat omalta osaltani olleet avainasemassa oman hyvinvointini kohenemiseen. Toisaalta taas lajin vaikutukset ajatuksiin ja tunteisiin ovat myös erittäin suuret. Vaikka monesti muissa lajeissa olen kokenut voiton tuoman riemun, ilon, yhdessätekemisen ihanuuden ja vaikka mitä muuta hauskaa, niin tämä laji on todella opettanut miten mielen voimalla pääsee ihan mihin tahansa. Luulin vielä vuosi sitten, että seuraavan kerran kun missään lajissa kilpailisin olisin veteraanisarjassa. Toisin kuitenkin kävi, kiitos lajin pariin eksymiseni!

Sohvaperuna

Eilisaamuni alkoi pirteänä aamuviiden jälkeen. Kummasti kuitenkin jo aamuisen fysioterapiani jälkeen olin nuutunut ja päivän aktiivisin osuus olikin jo ohi kun olin postin ja kaupan kautta päässyt kotiin. Väsytti, palelsi, oli loppumaton nälkä ja olo kuin märällä tiskirätillä. Tarkoituksenani oli levätä päivä hyvällä omalla tunnolla ja mennä illalla vapaaottelutreeneihin. Toisin kuitenkin kävi. Päikkärien ja muutamien thai-otteluvideoiden katsomisen jälkeen löhösin sängyllä, luin (Alkemisti/Paulo Coelho - suosittelen!) ja kuuntelin pari verkkoluentoa, osittain silmät ummistettuna.

Illalla olo oli jotakuinkin nuutunut ja heikko, pohdin pitkään lähdenkö salille vai en, ja loppujen lopuksi jäin kotiin sohvalle makaamaan huppu päässä, villasukat jaloissa, fleece-peittoon kääriytyneenä ja keltainen pehmo-olio kainalossa. Nukkumaan siirryin omaan sänkyyni jo yhdeksän maissa. Mutta kyllä teki hyvää eilinen lorvailupäivä, tänään on olo jo pirteämpi ja ystäväni sanoja lainaten, odotan lauantaita kuin hullu puuroa! Ilmaisu onkin kovin osuva, sillä loppuviikon proteiinipainotteisen ruokavalion takia voisin kuvitella sananmukaisesti himoitsevani puuroa lauantaiaamuna sen verran paljon, että taidan piilottaa kaura- ja ruisleseet jonnekin mistä en niitä varmaan sen jälkeen löydäkään ennen ensi joulua.

(http://cheezburger.com/3105526528)

Lopuksi todettakoon, että ei se sohvaperunapäivä tosiaan kaatanut maailmaa. Oli kovin outoa olla kotona siihen aikaan milloin normaalisti olisi salilla, mutta jospa sitä ikääntyessään alkaa tajuta kuuntelemaan omaa kehoaan edes hetkittäin. Tai ehkä ne kaikki kantapään kautta opitut asiat vihdoinkin alkavat iskostua semanttiseen mustiini. Toivossa on ainakin hyvä elää...

Onnistumisia

Tänään on ollut monessakin suhteessa onnistunut päivä. Erityisen iloiseksi minut teki päivän treenit (ei mitään normaalista poikkeavaa siis), mutta myös ne pienet oivallukset joita sekä sparrin että tekniikkatreenin aikana koin. Minä olen säheltäjä, mutta tänään sähelsin ehkä vähän normaalia vähemmän (valmentajani tai parini saattavat olla eri mieltä). Koska virheisiin tarrautuminen ja itsensä mollaaminen niiden takia ei ole tuottanut koskaan mitään positiivista tulosta, niin pyrin keskittymään pääasiassa onnistumisiin ja kuvittelemaan mielessäni mallisuorituksia niistäkin tekniikoista jotka itseltäni sujuvat vähemmän mallikkaasti. Samasta tilanteesta kaikki muutkin ovat joskus joutuneet aloittamaan, kukaan tuskin on seppä ollut jo syntyessään.

Päivän ehdoton kohokohta oli valmentajan kommentti "sä alat jo välillä näyttämään thainyrkkeilijältä", kun aiemmin liikkumiseni on muistuttanut ehkä enemmän kömpelön varsan hyppelehtimistä suorin jaloin, selkä yliojennuksessa ja lantio lattaritunnelmissa keikkuen. Tunnen itsekin kuinka iso ero tämän paremman liikkumisen ja sen entisen töksähtelyn välillä on, mutta oli kiva kuulla siitä hyvää palautetta! Tiedän että korjattavaa on vielä paljon, mutta valmentajien ja treenikavereiden ansiosta ne huonommatkin hetket pyyhkiytyvät pois tai eivät ainakaan muserra ihan niin pahoin kuin yksinään koetut huonot hetket. Iso kiitos siis kaikille valmentajille ja treenikavereille, jotka jaksavat päivästä ja viikosta toiseen opettaa, neuvoa, tukea ja kannustaa!

(http://www.atbreak.com/pictures-2/success/)

Tyttö kehässä

Minun päätyminen kamppailulajien maailmaan on monelle mysteeri. Pienestä kiltistä tytöstä kasvoi vähän isompi rääväsuu joka viihtyy kehässä ja salilla paremmin kuin shoppailemassa, juhlimassa tai sohvalla löhöten kotona (poikkeus vahvistaa säännön). Lähimmät kotikaupungissa asuvat ystävät löytyvätkin salilta ja harrastuksen kautta tulee koko ajan myös uusia tuttavuuksia vastaan. Salille on aina kiva mennä!

Moni on minulta kysynyt miksi pitää niin väkivaltaisia lajeja harrastaa. Itse aloitin krav magalla 3 vuotta sitten toiveenani oppia itsepuolustusta. Nautin onnistumisen tunteista, itsevarmuuteni kasvoi ja halusin parantaa olematonta potku- ja lyöntitekniikkaani, joten minulle suositeltiin thainyrkkeilyn peruskurssia. Jouduin kuitenkin heti pitämään pitkän treenitauon terveydellisistä syistä, ja pääsin krav magailemaan vasta vuosi sitten syksyllä. Thainyrkkeily astui kuvioihin vuoden 2012 alussa. Voin paljastaa, että aluksi jaksoin sekä thainyrkkeilyn että krav magan, mutta sparritreenien aloittamisen jälkeen jäi krav maga vähemmälle. Tavoitteenikin on muuttunut matkan varrella: haluan otella ja kehittyä thainyrkkeilyssä.

Itse en pidä lajeja väkivaltaisina, ainakaan tällä tasolla millä itse olen. Krav magassa oli selkeä tavoite, selvitä itse uhkatilanteesta pois aiheuttamalla kuitenkin mahdollisimman vähän vahinkoa hyökkäävälle henkilölle. Suomessa opetettava krav maga on siis itsepuolustuksellista, eikä siinä opeteta hyökkäämään. Thainyrkkeilyssä tarkoituksena ei salikisoissa ole tyrmätä tai tahallaan vammauttaa vastustajaa, ja vaikka mustelmia välillä tuleekin niin useat ottelijat ovat kehän ulkopuolella ainakin toverillisia toisilleen, elleivät jopa ystäviä. Koen viikonloppuyöt kaupungissa enemmän väkivaltaisina kuin kamppailulajit, joissa on säännöt, tuomarit ja suojavarustus.

Viimeisin villitys on vapaaottelu, johon minulla on seurani puolesta erittäin hyvät mahdollisuudet. Valmentajat meillä ovat huippuluokkaa. Viime keväänä kerroin yhdelle valmentajista, että jos en muuta täältä pois olen harkinnut vapaaottelun peruskurssin käymistä. Olin ajatuksen itse jo jättänyt unholaan, kunnes tämä samainen valmentaja eräiden treenieni päätteeksi ennen salilta kotiinlähtöäni kysyi että tulenko illalla alkavalle peruskurssille. Vastasin, etten sinä päivänä jaksa kun takana oli jo sparrit ja tekniikkatreeni, mutta voin harkita seuraavalle kerralle mukaan hyppäämistä jos siellä muitakin tyttöjä sattuisi olemaan. Kotiin pyöräiltyäni kuitenkin muutin mieleni, tungin suun täyteen rahkaa ja banaania ja suuntasin takaisin salille. Eli ainakin vielä seuraavat 7 viikkoa opettelen myös vapaaottelun saloja thainyrkkeilyn ohessa.

Meidän salillamme käy iältään ja kooltaan hyvin erilaisia tyttöjä ja naisia. Kamppailulajit eivät ole vain "poikien juttu", kuten ehkä monet ikäiseni tai vanhemmat lajeihin tutustumattomat helposti ajattelevat. Leikkivätkö pojat autoilla ja tytöt nukeilla? Minä leikin pienenä molemmilla ja nyt isona rakastan yhtä lailla omia kamppailulajiharrastuksiani kuin baletin seuraamista, luistelijoiden pukuja ja vanhojen taitoluistimieni kanssa jäällä tasapainoilua menneitä muistellen. Entinen jääprinsessa sisälläni elää yhä, vaikkakin nyt aktiiviluistelijan arjen jo kauan sitten taakse jättäneenä tunnen, että nämä kamppailulajit tosiaan ovat "mun juttu".

                                        Kuva ekasta sparritreenistä maaliskuussa 2012