Fight Festival 32

Pikainen päivitys pitkän tauon jälkeen. Viikonlopun kohokohta oli eilinen Fight Festival tapahtuma, jossa tositoimiin pääsi omiakin kavereita. Ilta oli täynnä vauhtia, jännitystä ja tiukkoja tilanteita. Oli ihan erilaista seurata vapaaottelumatseja taas vähän viisaampana ja jopa osan tekniikoista nimet tietäen.

Huomenna on luvassa jännitystä omissa treeneissä, lähden nimittäin vierailulle ystävieni luokse ja treeni kuuluu myös ensi viikon ohjelmaan! Jännä päästä uusiin maisemiin muutenkin. Voi olla ettei päivityksiä vähään aikaan tule, mutta nauttikaahan kaikki syksyisestä viikosta! Nyt valmistaudun tulevaan viikkoon kunnon yöunilla!

368 päivää myöhemmin

Helmikuu-12,
olka teipattuna

Tästä päivityksestä saatte kiittää naapuriani, joka popittaa hoppia niin ettei tenttiin lukeminen minulta onnistu. Siispä jätin imelät rakkauslaulut olohuoneen strereoihin soimaan vähän turhan kovaäänisesti ja suljin makuuhuoneen oven perässäni ja tulin tänne popitusta pakoon. Itse kuulen tällä hetkellä oman musiikkini sopivalla äänenvoimakkuudella ja säästyn bassotärinöiltä, ja sain siis hyvän syyn olla lukematta, eli eipä auta valittaa olosuhteita.

Tänään oli kaikin puolin mukava sunnuntai. Kahvakuulailin aamusta ja sain lisätä leuanvetoennätykseeni yhden toiston vaikka se aikamoisen ähinän ja sätkimisen vaati. Leuanveto suorituksena muistuttaa minua ikuisesti siitä miten hyvin olkapääni on parantunut vuoden takaisesta vammautumisestani.

Reilu vuosi sitten oli harmaa ja sumuinen aamu. Myös ilta sujui sumuisesti kirurgin vastaanotolle pääsyä odotellen. Kipu oli kovempi kuin mitä osaan selittää. Kipu minun tapauksessani oli kuitenkin hyvä asia koska jo se kertoi, että nivelside ei ole kokonaan repeytynyt eli selvisin vähällä ja leikkauksetta. Kipu kuitenkin jatkui pitkälle kevääseen ja vielä kesällä oli pieni jakso, jolloin olo tuntui epämukavalta käteen osuneen potkun takia. Kaukaiselta kuitenkin tuntuu aika jolloin olkapää oli teipattu milloin mitenkin, samaten kuin kipua aiheuttavien liikkeiden varominen.

Kesällä alkoi leuanvetoharjoittelu ja kehitys siihen nähden, että lopputalvesta vielä roikkuminenkin tuotti kipua on ollut pelkästään positiivista, eli minulla on syytäkin olla kiitollinen vammasta toipumiseni suhteen etenkin päivinä jolloin ylitän itseni jossain mikä vielä puoli vuotta sitten tuntui mahdottomalta. Ja voi sitä onnea kun leuanveto onnistui ensimmäistä kertaa kivutta!

Heinäkuu-12, treeni tuntuu hyvältä!

Se mitä haluaisin sanoa kaikille vammoista kärsiville - olipa kyse viikon tai kuukausien rajoituksesta treenata tiettyä lajia/kuormittaa kehoa tietyllä tavalla - on, että sitkeys palkitaan. Ihailen suuresti erään seurakaverini asennetta treeniin ja kuntoutumiseen sekä sitkeyttä tehdä asioita, jotka monelta jäävät kuntoutusvaiheessa tekemättä, mutta jotka nopeuttavat paluuta normaalitreenin pariin. Toivoisin että kaikki ihmiset riippumatta liikuntataustasta löytäisivät itsestään tarpeen tullen sisäisen taistelijan joka ainakin itselläni on ollut hukassa moneen otteeseen.