Syyskooma

Kuluneet viikot ovat olleet opiskelun (missä se muka näkyy?) ja treenin täyteisiä. Sain yhden kurssinkin rimaa hipoen läpi ja olen kyllä niin helpottunut - pakolliset ei suorannaisesti omaan alaan liittyvät kurssit lähes poikkeuksetta ovat osoittautuneet puisiksi ja minulle hankaliksi ylipäänsä saada läpi. Onpahan yksi kurssi vähemmän murehdittavaa, jippii!

Aamuihin olen lisännyt lenkkeilyä ja lihaskuntoa. Täytyy myöntää, että alkukankeuden jälkeen jopa sateisena aamuna on ihana lähteä ulos! Tätä olenkin kaivannut, jotain motivaatioruisketta ja muutosta nykyiseen. Tosin totesin että yhtälailla lenkkarit kuin luistimetkin aikoinaan tauon jälkeen aina jostain painavat tai hiertävät...

Gore tex lenkkarini jääköön hetkeksi kenkähyllylle,
ennemmin kastelen varpaani kuin niitä jalkoihini hetkeen laitan...

Sadetta ja sumua ja aamukin on jo pitkällä.
Nautinnollisimmat hetket ovat kuitenkin aamun vasta sarastaessa.

Nyt yritän löytää motivaatiota elokuva-analyysin kirjoittamiseen, mutta tuntuu että motivaationi valui hien mukana kehään tänään. Taas kerran mietin mikä ihme saa minut harrastamaan lajia, jossa saa vuoronperään omasta ja vastustajan nyrkistä naamaan. Ilmainen kasvohieronta? Mutta kivaa siis oli!

Lauantaihöntsäilyä

Onpa ihanaa kun on vapaa lauantaina! Aamulla ei ollut mikään kiire ja vaikka nousikin suhteellisen myöhään on ehtinyt tehdä vaikka mitä ja vielä on illan tunnit aikaa tehdä kaikkea muuta kuin siivota tai opiskella. Luksusta!

Päivä kului rattoisaan kun melkein kolme tuntia meni pienellä porukalla treenatessa. Vähän tekniikkaa, tyynyjä ja sparria. Thainyrkkeily tuntui näin pitkän tauon jälkeen täysin vieraalta lajilta ja potkujen torjunnat, tai oikeastaan yhtään mikään, ei vaan onnistuneet niinkuin halusin. (Toisaalta en muista ettäkö monesti olisi aiemminkaan ollut sellainen olo että torjunnat olisi sparrissa toimineet kovin kehuttavasti, mutta nyt teki kyllä pääkopalle tiukkaa kun niitä jalkoja ei vaan osannut nostaa vaikka miten yritti.) Kivaa kuitenkin oli, etenkin pituushyppy! Taisi muuten olla ensimmäinen kerta kun hyppään pituutta thaikkusortsit jalassa...

(Kuva täältä)

Tänään tahtoisin olla Vantaalla. Cage 23 tapahtumassa ottelee kaksi entisestä seurastani ja täältä susirajalta ei niin vaan pääse lähtemään pääkaupunkiseudulle, etenkään kun pääsponsorina toimii Kela. Junaliput jos ostaa niin rahaa ei jää tapahtuman lippuihin ja pyörällä en ehkä ehtisi maanantain luennoille ajoissa. (Tai minkään muunkaan päivän luennoille seuraavalla viikolla...) Toiveet on kuitenkin korkealla että Fight Festival onnistuu parin viikon kuluttua. On myös ihan kiva olla hetki rauhassa kotona. Ja Twitter on päällä joten lähes reaaliajassa voi edes jotenkuten seurata menoa.

Lauantaisparreissa voi pituushypyn
lisäksi keskittyä myös muuhun,
 kuten kuvasta näkyy...

Tulevan viikon ruokaostokset on tehty ja treenanut olen ahkerasti (tai ainakin olen käynyt salilla). Harmi kun opiskelu ja kämpän siivous, pyykit ja tiskit eivät hoidu yhtä sujuvasti kuin treeneissä ja kaupassa käynti. Valitus tuskin kuitenkaan auttaa joten eiköhän se ole tehtävä jotain mitä vastuuntuntoinen opiskelija tekisi. Eli siivous seuraavaksi, tehtävät kyllä odottavat aina uskollisesti eivätkä homehdu yhtä helposti kuin hikiset vaatteet tai likaiset astiat. Kunhan nyt olen ensin istunut koneella, lukenut kirjaa (ei opiskeluun liittyvää) ja syönyt kurkkua ja porkkanaa valkosipulidipin kanssa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Back on track

...tai siis back on mat. Kirjaimellisesti. Kolme päivää olen könynnyt pitkin mattoja, uinut hiessä (omassa ja muiden) ja vihdoinkin alkaa tuntua siltä että kyllä tästä nyt vielä vauhtiin pääsee kunhan vaan pääsee alkukankeuden yli. Eli hektinen syksy tiedossa, mikä tosin on jo tervetullutta pitkän matalapaineen jälkeen.

Elämä "uudessa" kaupungissa alkaa siis pikkuhiljaa rullaamaan toivotulla tavalla. Kotisalille on ikävä mutta eiköhän uuteenkin saliin totu aikanaan. Opinnot eivät nyt inspiroi samalla tavalla kuin treeni ja kotonakin olisi mukava käydä kääntymässä ajoittain. Syyskuun alussa muutimme yhteiseen kotiin rakkaani kanssa ja täällä viihtyisi kyllä enemmänkin kun vain olisi aikaa (motivaatiota) purkaa viimeisetkin laatikot ja siivota kunnolla. Oma vaatekaappini on jo suhteellisen sekalaisessa järjestyksessä eli todistetusti saan aikaan kaaoksen vaikken juuri muita vaatteita ole käyttänyt kuin niitä mitkä lojuvat jo valmiiksi kasassa lattialla...

Tuntui luonnolliselta päätökseltä panostaa täällä vapaaotteluun. Lajina vapari tuntuu välillä niin mahdottomalta verrattuna thainyrkkeilyyn ("mikä käsi kiinni mihin jalkaan ja mihin päin piti kääntyä...missä sen pään pitikään olla ja miten mä nyt näin päin jouduin, ääää!") mutta toisaalta juuri sen monipuolisuuden takia on niin ihana päästä rymyämään pää ja raajat sikin sokin kun suurin osa päivästä kuitenkin kuuluu istuen puolinukuksissa luennoilla. Treeneissä on mukavia ja pitkäjänteisiä ihmisiä jotka jaksavat selittää moneen kertaan saman asian kun joku tekniikka ei vaan aukene ensimmäisellä tai sadannellakaan kerralla.

Loppuun vielä motivaatiovideo. Kiitokset siitä entiselle valmentajalle jonka kautta sen löysin! :)

Uusi vuosi, uudet kujeet uudessa kaupungissa

Mäenlaskua sunnuntaiaamupäivänä kirkon mäessä

Pitkän tauon jälkeen päätin vihdoinkin ryhdistäytyä ja päivittää blogini ajan tasalle. Paljon on ehtinyt tapahtua sitten lokakuun. Useistakin eri syistä ajauduin viettämään yhä suuremman osan ajastani nykyisessä kotikaupungissani ja toissapäivänä minusta tuli vakinainen Pohjois-Karjalan asukas. Huomenna aloitan uudessa työssä ja tänään sain viimeisetkin muuttolaatikot tyhjennettyä ja huoneeni suhteellisen siedettävään kuntoon. Uusi kotini on aivan ihana ja hyvällä paikalla ja muutenkin kaikki on tähän mennessä sujunut yli odotusten.

Kotimatkalla salilta tänä iltana

Eilen tein pienen tutustumiskierroksen lähialueen lenkkimaastoihin kävellen. Sukset olisivat tulleet tarpeeseen mutta luulenpa etten lähde vielä seikkailemaan yksin näihin maastoihin kun yhdessäkin kyltissä luki Koli 95 km. Minun suunnistustaidoillani löytäisin itseni varmaan Venäjän rajalta ainakin tämänpäiväisen suunnistuksen perusteella. Salille jonne olin kulkenut aiemmin vain täysin eri suunnasta kuin itse tulin oli yllättävän hankala löytää. Toisin sanoen noin 200 metriä ennen salia soitin jo ohjeita kun tuli uskonpuute.. Ja "muutamaan" otteeseen olen luullut tietäväni miten päin täällä asunnossani olen kunnes joku on rikkonut ruusuiset kuvitelmani suuntavaistoni paikkansapitävyydestä ja todennut että ajattelemani kohde on täysin päinvastaisessa suunnassa mitä luulin. Taidan siis olla onnekas etten ikinä valinnut lajikseni suunnistusta!