Sohvaperuna

Eilisaamuni alkoi pirteänä aamuviiden jälkeen. Kummasti kuitenkin jo aamuisen fysioterapiani jälkeen olin nuutunut ja päivän aktiivisin osuus olikin jo ohi kun olin postin ja kaupan kautta päässyt kotiin. Väsytti, palelsi, oli loppumaton nälkä ja olo kuin märällä tiskirätillä. Tarkoituksenani oli levätä päivä hyvällä omalla tunnolla ja mennä illalla vapaaottelutreeneihin. Toisin kuitenkin kävi. Päikkärien ja muutamien thai-otteluvideoiden katsomisen jälkeen löhösin sängyllä, luin (Alkemisti/Paulo Coelho - suosittelen!) ja kuuntelin pari verkkoluentoa, osittain silmät ummistettuna.

Illalla olo oli jotakuinkin nuutunut ja heikko, pohdin pitkään lähdenkö salille vai en, ja loppujen lopuksi jäin kotiin sohvalle makaamaan huppu päässä, villasukat jaloissa, fleece-peittoon kääriytyneenä ja keltainen pehmo-olio kainalossa. Nukkumaan siirryin omaan sänkyyni jo yhdeksän maissa. Mutta kyllä teki hyvää eilinen lorvailupäivä, tänään on olo jo pirteämpi ja ystäväni sanoja lainaten, odotan lauantaita kuin hullu puuroa! Ilmaisu onkin kovin osuva, sillä loppuviikon proteiinipainotteisen ruokavalion takia voisin kuvitella sananmukaisesti himoitsevani puuroa lauantaiaamuna sen verran paljon, että taidan piilottaa kaura- ja ruisleseet jonnekin mistä en niitä varmaan sen jälkeen löydäkään ennen ensi joulua.

(http://cheezburger.com/3105526528)

Lopuksi todettakoon, että ei se sohvaperunapäivä tosiaan kaatanut maailmaa. Oli kovin outoa olla kotona siihen aikaan milloin normaalisti olisi salilla, mutta jospa sitä ikääntyessään alkaa tajuta kuuntelemaan omaa kehoaan edes hetkittäin. Tai ehkä ne kaikki kantapään kautta opitut asiat vihdoinkin alkavat iskostua semanttiseen mustiini. Toivossa on ainakin hyvä elää...