Viime viikolla jäi yksi vapaaottelukerta väliin väsymyksen takia. Eilen sen huomasi, sillä kaikki päivän tekniikat olivat minulle täysin uusia ja suoraan sanottua olin ihan pihalla. Mukavaa oli kuitenkin huomata se, että mikään ei ollut mahdotonta ja minäkin onnistuin kunhan vaan joku vähän (eli aika paljon) neuvoi koko ajan mikä käsi ja jalka piti laittaa mihinkin. Ilman apua olisin ollut aikalailla solmussa itse, vastustajan ollessa täysin vapaana.. Kiitos siis pareilleni kärsivällisyydestä ja valmentajille hyvästä opetuksesta!
Erilaiset eläimelliset liikkumistavat sujuvat minulta puolestaan suhteellisen ketterästi. Apinakiipeily (pari seisoo suorana kädet sivuilla, itse on parin reppuselässä ja kiipeää parin ympäri jalkojen osumatta maahan) oli kuin minulle tehty harjoitus. Tätä tosin helpotti se, että parini oli yksi ohjaajista, hyväkuntoinen ja pitkä nuori mies, jolle ei tuottanut vaikeuksia pysyä paikallaan. Minä sain siis kiipeillä rauhassa, innoissani harjoituksesta joka sen tekniikkaosioiden räpellyksen jälkeen tuntui kuin olisi vetänyt luistimet jalkaan ja saanut käskyn luistella vasta-ajetulla jäällä vapaasti nauttien - tämän minä osaan!
Pareista puheenollen, minä olin eilen ainoa nainen treeneissä. Eli nyt vinkiksi kaikille naispuolisille jotka ovat kyllästyneet naisvaltaisiin harrastuksiin - tuonne vaan miesten sekaan, eivät ne pure! Tai sitten kumppani kainaloon ja yhdessä hikoilemaan, eipäihän arki käy pitkäveteiseksi kun kotonakin voi riitelyn sijasta purkaa ylimääräinen energia leikkimielisesti painimalla, sen jälkeen tuskin energiaa on varastossa turhanpäiväisestä riitelemiseen, ainakaan toisella osapuolella..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti