maanantai 10. syyskuuta 2012

Priorisointia

Tänään olisin teoriassa ehtinyt tehdä vaikka mitä. Iso osa päivästä kului kuitenkin tenttikirjan parissa eli kirja sylissä, silmät kiinni, sängyn päällä makoillen kietoutuneena fleece-peittoon. Tämä asento ei ole omiaan minun kaltaiselleni unelmoijalle. Ajatukset laukkasivatkin ihan kaikessa muussa kuin tulevan tentin aiheessa ja kirjassa. Totta puhuakseni taisin siinä torkahtaakin ehkä muutamaan otteeseen...

Se aika mikä ei kulunut kirjan parissa sängyssä on mennyt normaaleihin sunnuntain arkirutiineihin. Mikään kodinhoitointoilija en ole, eli roskat ulos, tiskit ja pyykit koneeseen ja koneet pyörimään on minulle ihan riittävä päivän kotityöurakka. Ulkona oli mitä parhain syysilma, mutta jostakin typerästä syystä vietin väen väkisin parhaan ajan päivästä kirja kourassa oppimatta yhtään mitään. Seuraavalla kerralla menen kyllä ulos enkä jää sisälle murjottamaan kirjan pariin!

Jottei vapaapäivän vieroitusoireet ihan kävisi ylivoimaisen voimakkaiksi katselin MM-kisavideoita Pietarista. Ihana kun joku tekee videoita kisojen aikana niin täällä Suomessakin päästään nauttimaan kisatunnelmasta!



Nyt onkin kello jo niin paljon että saunan kautta voi siirtyä sänkyyn lukemaan jotain muuta kuin tenttikirjaa (Paulo Coelhon Portobellon noita meneillään tällä hetkellä). Tässä siis esimerkillinen tapa viettää sunnuntai jos haluaa vältellä tenttiin lukua! (Oikeastaan tentit pitäisi kieltää siltä ajalta kun MM-kilpailuja tms. järjestetään, ihan vaan jotta kukin voi keskittyä tulosten kyttäämiseen ja kisamatkaajien kuulumisten lukemiseen! :D)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti