perjantai 21. syyskuuta 2012

I'm blonde, what's your excuse?

Itse olen vahvasti monipuolisuuden kannattaja, oli kyse lähes mistä tahansa asiasta. Vapaaottelun ja thainyrkkeilyn yhdistäminen ei siis ole ollenkaan huono asia Vapaaottelussa kehon käyttö on toisaalta samankaltaista mutta kuitenkin erilaista kuin thainyrkkeilyssä, että lihakset kuormittuvat eri tavalla ja etenkin mattotekniikkaharjoittelua seuraavina päivinä kehosta tuntuu löytyneen lihaksia jotka normaalisti toimivat laiskahkosti.

(Kuva täältä)
Tänään pääsin lyömään ensimmäistä kertaa vapaaotteluhanskoillani ja voi hyvää päivää kuinka sekava olo siitä tuli! Etenkin kun aiemmin iltapäivällä olin hinkannut lyöntejä nyrkkeilytekniikassa. Jos joskus vielä opin käyttämään oikeaa tekniikkaa ja tyyliä oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin hyppään riemusta kiljuen kattoon (tai ainakin puoli metriä ylöspäin)! Thainyrkkeilyssä lyöntejä ei ladata, vapaaottelussa matossa olevaa lyödessä lyönnit ladataan käsistä koska jalat eivät ole samalla tavalla käytössä kuin pystyssä otellessa. Kuulostaa yksinkertaiselta, toteutus ei kuitenkaan siltä tuntunut!



Kaikesta sähellyksestä huolimatta en kyllä kadu vapaaottelun peruskurssin aloittamista, vaikkakin olen pariin otteeseen kyseenalaistanut myöhäiset illat tai aikaiset aamut salilla, lähinnä tietenkin silloin kun sparrissa on tullut erityisen paljon pataan...

Nyt alan odottamaan innolla tulevaa viikonloppua! Motivaatio on korkealla ja fiilis on hyvä, jännityskin on suhteellisen mukavalla tasolla ja siellä se saakin pysyä ihan kolmanteen eräkellon soittoon saakka. Ottelun loputtua tuskin enää tarvitsee jännittää, tai no korkeintaan seuraavaa ottelua jolloin oma seurakaveri pääsee kehään. Olisipa jo viikonloppu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti