Miksi = miksi ei?

(Kuva täältä)

Minä olen aamuihminen. Tänä aamuna kuitenkin mietin josko sittenkin olisi mukavampi jäädä peiton alle kun kello soi 5:45. Herään useimmiten ennen kelloa 4-5 aikaan, mutta jos pitäisi jaksaa treenata aamulla yritän nukkua mahdollisimman pitkään. Ja niinhän siinä kävi, että neljän jälkeen herätessäni olin ihan pirteä kunnes nukahdin uudestaan ja kuudelta oli pakko nousta ylös puoliunessa, syödä silmät ristissä ja polkea hallille. Kirpakka aamuilma herätteli kuitenkin tehokkaasti ja kotiin päästyäni olo olikin jo kuin uudestisyntyneellä (lukuunottamatta lihasväsymystä ja -jumeja eilisestä).

Monesti olen saanut selitellä ihmisille miksi ihmeessä aamuisin on niin kiva treenata (tai ylipäänsä milloinkaan, mutta etenkin aamuisin). Monet eivät ymmärrä miksi kukaan vapaaehtoisesti herää aikaisin ja tekee jonkun "kamalan" kuntopiirin heti herättyään. En osaa sitä itsekään hyvin selittää, mutta olo on lähes aina mahtava treenin jälkeen, tulokset motivoivat kuten myös palava halu kehittyä. Vaikka en ehkä olekaan optimaalinen ominaisuuksieni suhteen mihinkään kamppailulajiin, tai ainakaan kehään, niin on hieno nähdä, että tämmöinen seniorikin pystyy vielä vaikka mihin mitä ei vielä vuosi sitten olisi osannut kuvitellakaan. Siitäkään ei tietenkään ole yhtään haittaa että viihdyn salillamme ihan muutenkin, vaikka vaan istuisin kehän reunalla ja katselisin kun muut treenaavat.

Kaikista parasta - tämä kuulostaa kyllä varmaan täysin sekopäiseltä - on se, että kipu on usein ihan itse aiheutettua (ansaittua) kipua, joka ei johdu vammasta, sairaudesta tai leikkauksesta. Se, että pystyy suoriutumaan normaaleista arkiaskareista ei riitä tyydyttämään minun elämäni intohimoa, mutta täytyy myöntää että kamppailulajit sen tekevät. Vaikka joskus olisi kiva tehdä jotain muutakin, niin en enää haikaile jokapäiväistä jäälle pääsyä. Totta kai on ihana päästä joskus jäälle, tai telineille, tai tekemään jotain ihan muuta kuin vaikkapa hinkata lyöntejä tai potkuja, mutta jo pienen tauon jälkeen tuntuu oudolta jos ei salille ole päässyt vaikka muuten olisi fyysisesti aktiivinen jonkun muun lajin parissa ollutkin. Jokaisen pitäisi itse kokea tämä tunne, ei sitä voi selittää kenellekään joka ei vastaavaa ole kokenut missään asiassa.

Itse löysin intohimoni aika lailla toisesta ääripäästä missä aiemmat kiinnostuksenkohteeni ovat olleet, eli jos joku entinen ballerina, pitsinnyplääjä tai vaikka postimerkkien keräilijä miettii että kamppailulajit ovat liian kaukana omista mieltymyksistä, niin kehottaisin silti pitämään aistit avoimina. Ja jos vähänkin tuntuu siltä, että jotain lajia voisi kokeilla, niin rohkeasti peruskursseille! Jos minä pystyn, pystyy kuka tahansa muukin!