Jos koti-ikävän potee jo ennen reissua, niin eikös se tarkota sitä että reissun aikana sille on immuuni...
Hei vaan pitkästä aikaa, mulla on erätauko venynyt aika pitkäksi. Harmillisen vammautumisen vuoksi oon treenannut viimeksi tammikuussa (kiitos ihanat kotiseuralaiset vielä kerran mahtavasta joululomasta, NE kolme viikkoa meni kuin siivillä!) Ja koska tunnetusti olen kaikki tai ei mitään -ihminen, niin tajusin keskittyä opiskeluun sitten sitäkin raivokkaammin ja kyllä se on kannattanutkin. Eli treenin suhteen erätauko jatkuu vielä ja opiskelun suhteen mennään sitten vähintään sataviiskyt lasissa!
Tänään vaihtuu opintomaisemat Suomen suvesta lampaiden keskelle Färsaarille. Oon jo muutamaan otteeseen manannut itseni alimpaan helvettiin koska en vaan kerta kaikkiaan ole vielä vakuuttunut yhtälöstä liian vähän vapaa-aikaa tehdäkseen mitään vaelluksia ja toisaalta liian paljon vapaa-aikaa (siellä ei tosiaan vaikuta olevan luentoja kovin järisyttäviä määriä) ollakseen tekemättä muuta kuin opiskelua. (Tehdä opiskelua? Onneksi en opiskele suomen kieltä!) Ja kaikista pahimmalta tuntuu olla erossa rakkaimmastani. Se on kumma, miten vieläkin tulee vähintään yhtä kamala fiilis kuin aikoinaan kun meitä erotti päälle 400 km ja toinen meistä oli lähdössä kotiin. Koska kuitenkin tosiasia on se, että olen lähdössä (rankkoja lumisateita tai lentolakkoja ei ole viime päivien toiveistani huolimatta ilmaantunut), ei auta muu kuin yrittää ottaa kaikki irti siitä mitä reissulla voi kokea (opiskelijabudjetilla, eli älkää edes ehdottako mitään kuumailmapallolentoja ja kamelisafareita! :D)
Bää, eli kuulemisiin!
