perjantai 31. elokuuta 2012

Kolmas kerta toden sanoo?

Tänään olin kolmatta kertaa vapaaotteluharjoituksissa. Vaikka osa tekniikoista mitä kävimme läpi tuntui aika lailla kömpelöiltä minun tekemänä verrattuna valmentajien näyttöihin siisteistä suorituksista (ilman "eiku", "kumpi käsi se nyt oli" tai "pää toiselle puolelle", kommunikointia parin kanssa...) niin tänään silti pysyin kärryillä hieman aiempaa paremmin. Viikon ajan muhineet tekniikatkin tuntuivat jotenkin yksinkertaisemmilta kuin viime viikolla. Hiki tuli ja hauskaa oli! Uuden lajin aloittaminen on sikäli palkitsevaa puuhaa, kun koko ajan tulee jonkinmoisia onnistumisia. Sitä ei ehkä itsekään ole aivan niin kriittinen itseään kohtaan kuin lajissa, jossa (ainakin omasta mielestä) pitäisi pikkuhiljaa alkaa osata perustekniikat siedettävästi. Mutta siis on virkistävää välillä oppia täysin uutta tekniikkaa.

Jos joku nyt miettii, että menisinhän minä kokeilemaan, mutten ole tarpeeksi hyvässä kunnossa, en tiedä tarpeeksi kamppailulajeista tai että laji on vaarallinen, niin voin kertoa, että peruskurssille uskaltaa mennä kuka vaan taustasta ja kunnosta riippumatta. Ja jos minä, joka olen meidän salin kipuherkin ihminen, pärjään treeneissä lähestulkoon kivutta, niin sitten siellä pärjää kyllä kaikki. Ja jos joku ajattelee, että vapaaottelumatsit ovat veristä katseltavaa, niin ei peruskurssilla treenata veren maku suussa, nenät poskella ja korvat kurtussa. Hiki tulee ja fyysisesti kaiken voi aina tehdä itselleen erittäin haastavaksi, mutta ei se niin vakavaa ole.

(http://www.lansi-savo.fi/Urheilu/11128402.jpg)

Minun on pakko mainita vielä uusimmasta hankinnastani, pitkään odotetusta topista missä on rintasuojat. Eli toppi näyttää urheilutopilta, mutta sisävuoreen on ommeltu taskut muovisille kupeille, jotka suojaavat rintoja potkuilta sparratessa. Olen itse sen verran tohelo, että olen oppinut melkeinpä pitämään kaikenmoisesta suojavarustuksesta, vaikka ne välttämättä eivät päällä kovin hyvältä aluksi tuntuisikaan. Tämä toppi oli kuitenkin kovin odotettu lisäys varusteisiini, se on todella kätevä! Kaiken lisäksi se jopa näyttää hyvältä päällä, toisin kuin (naisten) alasuojat tai hammassuojat. Sitä voisi vaikka käyttää push up:ien tilalla jos haluaa Barbie-rinnat... Ja tähän onkin hyvä päättää tämän päiväinen höpinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti